perjantai 22. marraskuuta 2013

Mistä ikkunan huurtuminen johtuu?

Syksyn viileät aamut nostivat jälleen keskusteluun ikkunoiden huurtumisen. Ilmiö on sama, joka huurruttaa taivasalla olevan auton ikkunat aamuisin. Autokatoksen alla ikkunat eivät huurru, eivätkä terassin kohdalla olevat talon ulkoikkunatkaan, sillä katos vähentää lämmön haihtumista lasista.

Huurtumista esiintyy nimenomaan keväällä ja syksyllä nopeiden lämpötilan vaihteluiden vuoksi. Aamuauringon lämmittäessä ulkoilmaa sen kosteus tiivistyy kylmään, yöllä jäähtyneeseen lasiin ja syntyy huurretta.

Ulkolasin huurtuminen kertoo oikeastaan siitä, että ikkuna eristää lämpöä erittäin tehokkaasti. Huono ikkuna ei huurru, sillä sisältä tuleva lämpövuoto pitää ulkolasin kuivana. Huurtuminen on siksi yleistynyt ikkunoiden parantuessa.



Millä puolella ikkunaa huurre on?

Ulkopinnan huurteesta ei siis ole syytä huolestua. Muille lasipinnoille kertyvän kosteuden syy on sen sijaan aina selvitettävä.
  • Sisäpinnan huurtuminen kertoo yleensä sisäilman liiallisesta kosteudesta tai puutteellisesta ilmanvaihdosta.
  • Ikkunan väliin kertyvä kosteus voi taas johtua esimerkiksi huoneiston ylipaineen vuoksi ruutujen väliin pääsevästä kosteasta sisäilmasta, joka tiivistyy viileämmän ulommaisen ruudun sisäpintaan. 

huurtumaton ikkuna
Kuvan ikkunoista keskimmäisessä on Tiivin huurtumaton lasitus. 

Pinnoite estää ulkopinnan huurtumista
Ulkopinnan huurtuminen voi olla vaarattomuudestaan huolimatta kiusallista, onhan ikkunan perusidea kuitenkin läpinäkyvyys. Huurtumista voidaan estää käyttämällä ulommaisena lasina pinnoitettua selektiivilasia. Pinnoitus vähentää jäähtymistä, jolloin kosteus ei tiivisty lasiin.

Markkinoilla olevien perinteisten huurtumattomien lasien ongelmana on pinnoitteen pehmeys. Nihkeä pinnoite vaurioituu helposti ja lasin puhdistaminen on tavallista hankalampaa. Suomalaisista ikkunavalmistajista Tiivi ja Pihla käyttävät kovapintaista selektiivilasia, joka ei naarmutu, mutta estää veden tiivistymisen lähes kokonaan.

Pinnoitteen voi tilata esimerkiksi vain avoimen päätyseinän ikkunoihin, joissa huurtumisriski on suurin.

Ikkunoiden vaihtaminen huurtumattomiin ei tietenkään ole aina mahdollinen tai järkevä vaihtoehto. Esimerkiksi markiisi voi pelastaa tilanteen, jos avoimella seinustalla oleva ikkuna huurtuu usein.

Kerrostalossa auttaa älykäs ilmastointi

Kerrostalossa ilmanvaihdon dynamiikka on pientaloja monimutkaisempaa ja ilmanvaihdon puutteet voivat aiheuttaa ikkunoiden välin huurtumista.

Tällöin ongelman aiheuttaja on hormi-ilmiö: vaikka alakerran huonetila olisi asiaankuuluvasti hieman alipaineinen, ylimmät kerrokset voivat olla ylipaineisia. Tällöin kosteaa sisäilmaa painuu ikkunoiden väliin ja huurretta voikin tulla ulkolasin sisäpinnalle.

Kerrostalon huurtumisongelmia ratkaistaankin älykkäällä ilmanvaihdolla. Se takaa myös ylimpiin kerroksiin riittävän alipaineen ja estää kosteuden pääsyn ikkunan välitilaan.

Mika Kanervo
markkinointipäällikkö
Inwido

Lue lisää:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti