perjantai 25. syyskuuta 2015

Sopivan tyyliset ikkunat vanhaan rakennukseen

Jossain vaiheessa on vanhan talon ystävänkin todettava, että vanhoja ikkunoita ei pystytä kohtuullisella työllä kunnostamaan tai esimerkiksi rakennuksen käyttötarkoituksen muutos edellyttää ikkunoiden vaihtamista kokonaan. Tällöin on pyrittävä pitämään arvokkaan kohteen ilme alkuperäisen tyylin mukaisena, vaikka uudet ikkunat vastaisivatkin rakennusteknisesti ja energiatehokkuudeltaan nykyajan vaatimuksia.

Remonttikohteena Helsingin Hietarannassa sijaitseva Hietsun paviljonki on hyvä esimerkki siitä, kuinka ikkunoilla voi vaikuttaa talon ilmeen säilymiseen hyödyntäen samalla nykyaikaista rakennustekniikkaa.
1930-luvulla rakennettu Hietsun paviljonki toimi kesäisin pukusuojana ja kahvilana. Rakennus kunnostettiin vuonna 2015 ympärivuotiseen käyttöön työ- ja juhlatilaksi. 

maanantai 3. elokuuta 2015

Palo-ovi ei ole enää peltiä

Tyypillinen mielikuva palo-ovesta on perinteinen teknisen tilan peltiovi. Moderni palo-ovi ei kuitenkaan eroa ulkonäöltään tavallisesta ulko-ovesta.

Kaikki Pihlan palo-ovet testataan polttamalla. Kuvassa polttotesti on
juuri alkanut ja savua alkaa levitä testihalliin. 

Palo-ovien tarve on kasvanut modernien, tiiviiden kaupunkikortteleiden myötä. Palo-ovea tarvitaan pääovena esimerkiksi ahtaasti rakennetuissa uudiskohteissa ja luhtitaloissa, joissa on varmistettava että oven vierestä voi siirtyä turvaan, vaikka sisällä olisi syttynyt tulipalo. Yleisin vaatimus on EI 30, joka varmistaa puolen tunnin turva-ajan. Vaatimus palo-ovesta tai -ikkunasta on aina merkitty rakennuslupapiirustuksiin.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Ikkuna- ja ovisuunnittelu vastaa toiveisiin ja määräyksiin

Korkeat ikkunat ja runsas lasipinta luovat näkymän pihalle. Ne tuovat valoa taloon ja luovat ilmettä taloon.


Asiakkaan toiveiden lisäksi talon suunnitteluun vaikuttavat lukuisat määräykset sekä käytettävien tuotteiden ja materiaalien ominaisuudet. Jokaisessa huoneessa tulee olla valoalaa vähintään kymmenesosa huoneen pinta-alasta, mutta ikkuna- ja ovivalintoihin vaikuttavat myös turvallisuusmääräykset sekä lämmön- ja ääneneristysvaatimukset. Deko-Talon rakennussuunnittelija Teemu Sipola kertoo tarkemmin talosuunnittelun haasteista ja tavoitteista.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Rakenteet kuntoon ikkunaremontin yhteydessä

Vanhojen ikkunapeltien kallistus on usein niin
vähäinen, että sadevedet voivat valua eristeisiin.
Ikkunaremontin yhteydessä vanhoista taloista löytyy usein pieniä korjattavia yksityiskohtia, jotka saadaan helposti kuntoon samalla kun ikkunat vaihdetaan. Korjaamattomina rakennevirheet voivat johtaa paljon vakavampiin vaurioihin, kun kosteutta pääsee rakenteisiin.

Tyypillinen vanhan talon virhe on liian pieni vesipellin kallistus. Varsinkin 1970- ja 1980-luvun taloissa pellitykset voivat olla miltei vaakatasossa tai kaataa jopa seinän suuntaan, jolloin sulamis- ja sadevesiä voi valua seinärakenteen sisään kostuttamaan eristeitä.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ikkunaremontti kannattaa tehdä myös kesämökillä


Keväällä monet mökkeilijät heräävät pohtimaan kesämökin ovi- tai ikkunaremonttia. Rakennusteknisesti kesämökki muistuttaa omakotitaloa, mutta mökin ikkunaremontissa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon tiettyjä seikkoja, jotka ovat erilaisia kuin omakotitaloissa.

Valitettavasti kesämökkeihin vaihdetaan suhteellisesti vähemmän ikkunoita kuin omakotitaloihin. Monilla mökeillä oleillaan vain kesäisin eikä lämmöneristystä pidetä siksi tärkeänä. Uudet ikkunat tarjoavat kuitenkin monia asumismukavuutta parantavia ominaisuuksia myös pelkästään kesäkäytössä olevilla mökeillä.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Haluan ikkunoiltani laatua ja hyvää lämmöneristystä

Blogin kirjoittaja rakentaa omakotitaloa Kaakkois-Suomeen.
Yllätyin, kun minut kutsuttiin kirjoittamaan teksti tänne blogiin. Mietin kauan, että mitä annettavaa minulla olisi, sillä en ole minkään sortin ikkunoiden ammattilainen vaan tuleva omakotitalon rakentaja. Luin kauhistuneena muiden ammattilaisten hienoja blogitekstejä ja tuskastelin päässäni, että mitä ihmettä minä muka kirjoittaisin? Sitten tajusin, että juuri minähän olen se ihminen, joka vertailee eri yrityksiä ja niiden tuotteita. Minun mielipiteeni ja mielikuvani ovat juuri sitä arvokasta informaatiota, jota yritykset haluavat kehittääkseen tuotteitaan ja toimintaansa. Minä olen myös se ketjun pää, jolle tuotteet suunnataan ja jotka niitä ostavat. Minun näkemykseni eivät siis olekaan aivan yhtä tyhjän kanssa – päinvastoin.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Hyvä ikkuna vähentää sisälle kantautuvaa melua

Asumismukavuuden näkökulmasta ikkunan ääneneristävyys on liki yhtä tärkeä asia kuin vedottomuus ja lämmöneristyskyvystä kertova U-arvo. Vaikkapa vanhaan kaksilasiseen ikkunaan verrattuna jo tavanomainen nykyikkuna vähentää merkittävästi sisälle kantautuvaa melua.

Melun torjunta on merkittävä asia kesän 2015 asuntomessuilla Vantaalla. Kaavamääräysten mukaan asuinhuoneiden ulkokuoren ääneneristävyyden lento- ja liikennemelua vastaan on oltava vähintään 35 desibeliä. Tiivin ikkunoilla tähän tavoitteeseen pääseminen ei ole ongelma.

Myös Tiivin ikkunoiden ääneneristävyys testataan VTT:n laboratoriossa Otaniemessä. Tuoreita parvekeovien mittaustuloksia tutkimassa Matti Lehtinen, Hannu Koskela ja Markku Niemelä.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Isompi ikkuna valitaan valon ja maiseman vuoksi

Ikkunapinta-ala kasvaa yhä suomalaisessa rakentamisessa. Lasitekniikan kehittyminen ja sen avulla aikaansaatu ikkunoiden energiatalouden paraneminen on mahdollistanut entistä suurempien ikkunoiden rakentamisen. Suurten, yli kuuden neliön kokoisten ikkunoiden valmistusmäärät ovat parin viime vuoden aikana kaksinkertaistuneet.

Kahden asentajan työryhmä saa paikoilleen suurimman osan ikkunoista, mutta ruudun koon kasvaessa on otettava apuun lisää miehiä ja kurottaja. Silloin kun kyseessä on kiinteä ikkuna, ei puitteen irrottaminen ikkunan keventämiseksi ole mahdollista.

Kuinka ison ikkunan olohuoneeseen voi saada? Kahdella erillisellä karmilla Tiivin ikkunan leveys voi nousta lähes seitsemään metriin. Isoja, pihalle aukeavia lasiseiniä voidaan toteuttaa myös liukuovilla. Tällöin maksimileveys on lähes 6 metriä ja korkeus 2,6 metriä.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Sisäilmaongelmat piinaavat yli puolta suomalaisista

Kotitalo-lehden ja Tiivin tuoreen sisäilmatutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista kokee ongelmia kotinsa ilman suhteen. Määrää on pidettävä yllättävän suurena.

Mitä tämä merkitsee taloyhtiöille? Sisäilma-asioihin pitää ilman muuta kiinnittää huomiota enemmän. Asukkaita pitää opastaa ilmanvaihtolaitteiden oikeaan käyttöön, sekä ilmanvaihtojärjestelmän huollon ja kunnossapidon pitää olla laadukasta.

Huolestuttava tieto on, että kerrostaloasukkaista joka toinen ei tiennyt oman asunnon ilmanvaihtotapaa. Tästä päätellä myös sen, että myöskään ilman laatuun vaikuttavia tekijöitä ei hallita ja ilmanvaihdon säätöjä ja esimerkiksi tuloilmaikkunoiden venttiileitä ei osata käyttää.

Ikkunoiden vaihdon yhteydessä pystytään parantamaan korvausilman saantia ja poistamaan huurtumisongelmia, kirjoittaa Isännöintiliiton kehityspäällikkö Heikki Kauranen. 


torstai 19. helmikuuta 2015

Sisäilmaongelmien syynä on usein puutteellinen tuloilma

Raitisilmaventtiilillä korvausilma voidaan tuoda huonetilaan ikkunan kautta esilämmitettynä.


Usein ilmanvaihto- ja sisäilmaongelmien taustalla on usein puutteita raikkaan korvausilman saannissa. Tämä koskee erityisesti 1950-luvulta aina 2000-luvun alkuun rakennettuja taloja, joihin on rakennettu koneelllinen poistoilmanvaihto ja korvausilma on otettu rakenteiden läpi.

Tuloilmareittien suunnittelua alettiin edellyttää vasta 1988 voimaan tulleissa rakentamismääräyksissä. Sitä ennen riittävän korvausilman luotettiin tulevan rakenteiden läpi. Jokainen vanhaa taloa korjannut tietää, miltä näyttävät eristeet joiden läpi ilma on päässyt virtaamaan: villa on mustana liasta ja pölystä.

Vanhaa taloa remontoitaessa on aina syytä varmistaa myös ilmanvaihdon toimivuus. Turvallisen tuloilmaratkaisun on oltava helposti huollettava ja yksinkertainen. Usein pölyinen ulkoilma on pystyttävä myös suodattamaan ja talviaikana mieluiten myös esilämmittämään.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Ilmanvaihto on huomioitava aina remontoitaessa

Helsingin Sanomat kirjoitti Pudasjärven kouluhanketta käsittelevässä jutussa mahdollisuuksista vaikuttaa hirsirakentamisella sisäilman laatuun ja tausta-artikkelissa arvioitiin tehokkaamman ilmanvaihdon tuoneen homeitiöt luokkiin.

Huomattava vanhojen rakennusten sisäilman laatuun vaikuttava tekijä on liian vähäinen raikkaan korvausilman saanti. Tämä on todettu esimerkiksi Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen selvityksessä asuntojen ilmanvaihto-ongelmista.

Merkittävässä osassa vanhoista rakennuksista käytetään koneellista poistoilmanvaihtoa ja korvausilmaa tulee usein hallitsemattomasti ikkunoiden ja seinien raoista. Entistä pahempia ongelmia voi ilmetä, mikäli Pudasjärven Kurenalan koulun tapaan ilmanvaihtoa tehostetaan ja samalla rakennuksen vaippaa tiivistetään esimerkiksi vaihtamalla uudet, energiatehokkaat ikkunat. Tällaiset muutokset vaikuttavat merkittävästi sekä ilmanvaihdon että lämmityksen tasapainoon, joten on välttämätöntä tasapainottaa ilmanvaihto ja varmistaa puhtaan korvausilman saanti.