maanantai 3. elokuuta 2015

Palo-ovi ei ole enää peltiä

Tyypillinen mielikuva palo-ovesta on perinteinen teknisen tilan peltiovi. Moderni palo-ovi ei kuitenkaan eroa ulkonäöltään tavallisesta ulko-ovesta.

Kaikki Pihlan palo-ovet testataan polttamalla. Kuvassa polttotesti on
juuri alkanut ja savua alkaa levitä testihalliin. 

Palo-ovien tarve on kasvanut modernien, tiiviiden kaupunkikortteleiden myötä. Palo-ovea tarvitaan pääovena esimerkiksi ahtaasti rakennetuissa uudiskohteissa ja luhtitaloissa, joissa on varmistettava että oven vierestä voi siirtyä turvaan, vaikka sisällä olisi syttynyt tulipalo. Yleisin vaatimus on EI 30, joka varmistaa puolen tunnin turva-ajan. Vaatimus palo-ovesta tai -ikkunasta on aina merkitty rakennuslupapiirustuksiin.

Palo-oven saa myös lasillisena


Palo-oven valinta ei juuri aiheuta rajoituksia oven tyylin ja mallin valintaan, sillä kaikki Pihlan ulko-ovimalliston umpiovet voi tilata palo-ovena. Lasillisia palo-ovia Pihlan mallistossa on noin 15 erilaista. Jos siis vaikka sivuovi on hankittava palo-ovena, on pääoveksi helppo valita vastaavan tyylinen malli.

Aiemmin paloturvallisuus rajoitti ovilasin kokoa ja ovissa käytettiin kapeita lasiaukkoja, mutta nyt lasinvalmistustekniikan kehittymisen ansiosta valikoimassa on malleja leveällä ja jopa pitkälti yli puolen oven korkuisella lasiaukolla.

Kirkkaan lasin lisäksi palo-oveenkin voidaan valita Satiini tai Stippolyte -koristelasi, jolla saadaan halutessa valoa sisälle, mutta samalla näkösuojaa.

Polttotesti varmistaa oven turvallisuuden


Yleisin paloluokitus takaa puolen tunnin turva-ajan.
Kuvassa polttotesti on kestänyt 37 minuuttia.  
Kaikki palo-ovet testataan polttamalla. Testien aikana ovet aivan oikeasti poltetaan, jotta nähdään kuinka kauan lämpöä ja liekkejä rakenne todellisuudessa kestää.

Osastoivassa seinässä myös ikkunan on oltava paloluokiteltu. Paloluokitellussa ikkunassa on sisäpuolella todella järeä, tulta kestävä lasielementti. Ulospäin ikkuna näyttää samalta kuin muutkin, sisältä katsottuna paksu lasi voi erottua hieman eri sävyisenä kuin muut ikkunat – tosin on erittäin harvinaista, että samalle seinälle sijoitettaisiin sekä paloluokiteltuja että tavallisia ikkunoita.

Muiden Pihlan ulko-ovien tapaan palo-ovet tehdään mittojen mukaan. Maksimikoko on 10 x 23, jolloin oven leveys on 990 mm ja korkeus 2290 mm, vastaavasti minimikoko on 790 mm x 1790 mm.

Kaupan päälle erinomainen U-arvo


Pihlan palo-ovi ei kieroonnu, sillä se jäykistetään molemmin puolin alumiinilevyllä. Kaksinkertaisen silikonitiivistyksen lisäksi ovessa on erityinen palo-ovitiivistys.

Kaupan päälle palo-oven ostaja saa suoraan sanottuna valtavan hyvän U-arvon. Umpiovissa lämmön eristävyydestä kertova U-arvo on 0,68 ja lasiaukollisissa ikkunan koosta riippuen parhaimmillaan 0,71.

Lukitusvaihtoehtoina ovat Abloy ja Dorma. Dorman DL 712 lukkorungon etuihin kuuluu se, että ovi lukitaan lähtiessä aina avaimella. Kun ovi ei mene automaattisesti lukkoon, ei ole myöskään riskiä avainten jäämisestä sisälle. Lukitustapa on yleinen kaikkialla Suomen ulkopuolella; meilläkin se on pikkuhiljaa yleistymässä.


Leila Mäenpää
tuotepäällikkö, Pihla


Lisätietoa aiheesta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti