keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Talo alkaa näyttää kodilta

Taloprojekti Jyväskylän Asuntomessualueella on edennyt aikataulussa. Toukokuun lopussa kaikki on valmista. Kaiken kaikkiaan asiat ovat menneet sujuvasti. Urheilijana olen oppinut, että asioilla on tapana järjestyä, kun niiden eteen tehdään töitä päämäärätietoisesti.



Hiihtokauden päätyttyä SM-hiihtojen jälkeen minullakin oli aikaa puuhata talolla enemmän. Lähinnä tehtäviini kuului siivousta niin, että talolla työskentelevät rakennusalan ammattilaiset pystyivät keskittymään siihen minkä parhaiten osaavat. Ainoa oikea rakennustyö, jonka he minulle uskoivat, oli akryylimassan levittäminen sisätilan nurkkiin.


Kalusteiden ja parkettien saaminen paikoilleen oli iso muutos talon ilmeessä. Rakennustyömaasta tuli jo vähän asuttavan näköinen.

Puu materiaalina pääsi viimein elementtiinsä. Puu näkyy talon ulkoasussa, ja tammiviiluinen Tiivin mittatilaustyönä tekemä ulko-ovi toivottaa tervetulleeksi kotiin. Lapsiperheessä pääoven pintamateriaalista haluttiin mahdollisimman kestävä. Suuret tammensävyiset ikkunat ja terassin jykevä liukuovi tuovat paljon luonnonvaloa tupaan.

Puun sävyt toistuvat myös sisustuksessa. Esimerkiksi palkintovitriini teetettiin tammesta ja lasista mittatilaustyönä puuseppä Kimmo Seppäsellä. Pääsen muuttopuuhien alkuun tuomalla palkintokokoelman vitriiniin ennen Asuntomessujen alkua.

Pihatyöt ovat muuttaneet talon ilmeen totaalisesti. Lautakasat, roskapinot ja muut rakennusaikaiset tarvikkeet katosivat näköpiiristä ja tilalle tuli siistiä, tasaista ja vihreää.

Messujen aikaan naapuritalot tutuksi

Lomailin hiihdosta kuukauden verran. Nyt urheilen taas täysillä. Kesällä leireilen ainakin Norjassa ja Ranskassa. Talon ja pihan valmistuminen jää luottotiimin harteille.

Projekti on edennyt täysin aikataulussa. Toukokuun lopussa kaikki on valmista. Pientä säätöä on toki matkan varrella ollut, mutta kaiken kaikkiaan asiat ovat menneet sujuvasti. Urheilijana olen oppinut, että asioilla on tapana järjestyä, kun niiden eteen tehdään töitä päämäärätietoisesti.

Talonrakennusprojekti on ollut tosi hyvä kokemus ja olen iloinen, että lähdimme tähän mukaan. Uskon, että tyytyväisyys vain kasvaa sitten kun muutto on tehty.

Asuntomessujen aikaan teen töitä, eli urheilen tulevat tavoitteet mielessä. Olen mukana joissakin messuihin liittyvissä tapahtumissa. Nyt kun itsellä on rakennuskokemus takana, niin mielelläni kerron siitä muillekin.

Tietenkin sen verran pitää messualueellakin kierrellä, että näen koko alueen
talot. Tuoreena rakennusprojektin toteuttaja luulen osaavani katsoa taloprojektien lopputulosta monesta eri näkökulmasta ja arvostaa erilaisia koteja. Taloprojektin toteuttaminen vaatii pitkäjänteisyyttä.

Matti Heikkinen
Kirjoittaja on suomalainen maastohiihtäjä ja hiihdon maailmanmestari.

Lue myös:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti