tiistai 17. maaliskuuta 2015

Isompi ikkuna valitaan valon ja maiseman vuoksi

Ikkunapinta-ala kasvaa yhä suomalaisessa rakentamisessa. Lasitekniikan kehittyminen ja sen avulla aikaansaatu ikkunoiden energiatalouden paraneminen on mahdollistanut entistä suurempien ikkunoiden rakentamisen. Suurten, yli kuuden neliön kokoisten ikkunoiden valmistusmäärät ovat parin viime vuoden aikana kaksinkertaistuneet.

Kahden asentajan työryhmä saa paikoilleen suurimman osan ikkunoista, mutta ruudun koon kasvaessa on otettava apuun lisää miehiä ja kurottaja. Silloin kun kyseessä on kiinteä ikkuna, ei puitteen irrottaminen ikkunan keventämiseksi ole mahdollista.

Kuinka ison ikkunan olohuoneeseen voi saada? Kahdella erillisellä karmilla Tiivin ikkunan leveys voi nousta lähes seitsemään metriin. Isoja, pihalle aukeavia lasiseiniä voidaan toteuttaa myös liukuovilla. Tällöin maksimileveys on lähes 6 metriä ja korkeus 2,6 metriä.
Suuret ikkunat tuovat enemmän luonnollista valoa sisään ja kaunis maisema on enemmän edukseen. Tuuletukseen ikkunoita ei tarvita uusissa kohteissa, joissa ilmanvaihto hoidetaan kokonaan koneellisesti.

Suuret ikkunat vaativat työturvallisuuden vuoksi erityistä huomiota sekä tehtaalla että asennuksessa. Kahden asentajan työryhmä saa paikoilleen suurimman osan ikkunoista, mutta ruudun koon kasvaessa on otettava apuun lisää miehiä ja tehokkailla imukupeilla varustettu kurottaja. Silloin kun kyseessä on kiinteä ikkuna, ei edes puitteen irrottaminen ikkunan keventämiseksi ole mahdollista.

Käytännössä kokorajoja laajennetaan erilaisilla ikkuna- ja oviyhdistelmillä, jotka voivat näyttää kokonaisuutena yhdeltä ikkunalta. Vaihtelevilla jaoilla voidaan myös rytmittää ikkunapinta-alaa. Tyylikkään ratkaisun voi muodostaa esimerkiksi liukuoven ja sen korkuisen ikkunan yläpuolelle sijoitettu lisäikkuna.

Iso ikkuna ja aurinkosuojaus

Kun suuri ikkuna on valmistettu ja paikoillaan, on kesäisin tarvetta rajoittaa sisälle tulevaa valoa ja lämpöä. Ensimmäiset valinnat tekee jo arkkitehti: Suomen olosuhteissa käytännöllinen ratkaisu on pitkä lippa, jonka alta talvella matalalla paistava aurinko näkyy, mutta joka varjostaa korkella kesällä nousevan auringon paahdetta.

Jo tavallinen nykyikkuna leikkaa auringon porotusta ja uv-säteilyä. Suureen ikkunaan kannattaa silti valita auringonsuojalasi, joka pudottaa UV-säteilyn määrää ja vähentää jäähdytystarvetta entisestään.

Auringonsuojalasia selvästi tehokkaampi ja samalla myös säätömahdollisuuden tuova vaihtoehto on sälekaidin, joka avattavissa ikkunoissa asennetaan suojaan pölyltä ja kolhuilta ikkunan välitilaan.

Vaihtoehtona sälekaihtimelle voidaan käyttää välitilaan asennettavaa auringonsuojaverhoa, ns. screen-kaihdinta, jonka läpi näkee vaikka kaihdin olisi laskettu alas. Talvella auringonsuojaverho toimii myös ylimääräisenä eristävänä pintana, joka parantaa ikkunan U-arvoa lähes viidenneksellä.

Lauri Pälvimaa
Tiivi

Lue lisää

1 kommentti:

  1. Olenkin tuota aina miettinyt, miten suuremmat ikkunat saadaan asennettua. Meillä kun on haaveena rakentaminen, ja tahtoisin oikein suuret ikkunat taloon. Eli pitää sitten miettiä, että tuon kurottajan hommaa. Ei se varmasti muuten hoidu. https://www.kurottajapalvelusalonen.fi/nostopalvelu

    VastaaPoista