![]() |
Villa Roihun ikkunat alkavat lattianrajasta ja ulottuvat noin viiteen metriin |
Kun tulimme mukaan asuntomessuprojektiin, ensimmäinen muutoksemme alkuperäiseen suunnitelmaan oli ikkunoiden suurentaminen ja niiden määrän lisääminen. Haluamme kotiin paljon luonnonvaloa. Jopa niin, että valoja ei tarvitse pitää päällä päivänvalon aikaan lainkaan.
Avarat ikkunat ovat tässä talossa a ja o, ne alkavat lattianrajasta ja ulottuvat noin viiteen metriin. Portaikkoon ja sieltä eteiseen asti tuo valoa valtava 3,3 metriä korkea kiinteä ikkuna. Sen rooli on puhtaasti tuoda valoa tilaan. Portaita noustessa voi ottaa katseen kohti korkeuksia.
Minusta takapihan puolen seinä voisi olla vaikka kokonaan ikkunaa, mutta talo tarvitsee myös kantavia rakenteita. Sälekaihtimet tuovat tarvittaessa näkösuojaa ja vähentävät auringon häikäisyä ja liikaa lämpöä.
Isot ikkunaruudut ovat näyttäviä. Ne ovat merkittävä osa talon ulkonäköä. Sisäpihan puolella lasipintaa on suuri osa seinäpinta-alasta. Lasipintaa kehystävät tummanharmaat ikkunapuitteet. Roihu on selkeälinjainen ja ryhdikäs pohjalaishenkinen talo.
Punaista ja harmaata raikastavat talossa valkoinen ja keltainen väri. Ulko-ovet ovat kaksiväriset. Ulkopuolen keltainen sävy viittaa pohjalaiseen perinteeseen, sisäpuoli ovista on valkoinen. Keltainen ovi tuo reippaan säväyksen taloon.
Roihun ikkunat ja ovet ovat Pihlan kotimaista työtä. Ikkuna- ja oviasiat ovat tässä rakennusprojektissa menneet aivan suunnitelmien mukaan.
Talo on valmistunut hyvää vauhtia. Asuntomessuprojekti on antanut rakentamiseen tiukat aikarajat. Toisaalta ne ovat myös auttaneet meitä saamaan rakennusprojektin valmiiksi sisustusta myöten reippaaseen tahtiin. Kiitokset kuuluvat hyville kumppaneille. Roihu on rakennettu on hyvällä yhteistyöllä ja aikaansaavalla asenteella.
Tuomas Ylevä
Mammuttikoti Villa Roihun tuleva asukas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti