torstai 13. huhtikuuta 2017

Ikkunakauppa syntyy asiakkaan tarpeita kuunnellen

Ikkunamyyjän tärkein kysymys asiakkaalle on: miten voin olla avuksi? Jokaiseen kotiin astutaan sitä kunnioittaen ja asiakkaan tarpeita tarkasti kuunnellen. Ikkunaremontti on käytännöllinen mahdollisuus parantaa kodin asumismukavuutta ja lämpötaloutta.

Ikkunamyyjän tapaamisen ensisijaisena tavoitteena on selvittää ikkunaremontin tarpeet. Myyjä tulee paikalle tilanteen selvittäjänä ja poistuu toivon mukaan ongelmakohtien ratkaisijana.

Ikkunaremontissa on kyse talon ulkonäön ja tyylin päivittämisestä sekä käytettävyyden ja lämpötalouden parantamisesta.

Käyn ensiksi asukkaiden kanssa kohta kohdalta läpi, mikä nykyisissä ikkunoissa ja ovissa on murheena ja mitkä asiat ovat keskeisimmät, joihin halutaan muutosta. Useimmiten mielen päällä ovat lämpötalouteen ja ilmanvaihtoon liittyvät ongelmat.

Ratkaisuehdotuksia ongelmakohtiin

Ensikontakti asiakkaan kanssa on siirtynyt kotiovelta nettisivuille tai puhelimeen. Tapaamisen sopimista ei kannata aikailla tai aristella, jotta ikkunaremontti voidaan suunnitella ja ajoittaa otolliseen hetkeen talon mahdollisen muun remontoinnin yhteyteen. Palvelu kasvokkain ei merkitse kalliimpaa hintaa ikkunaremontille.

Verkkosivut ja esitteet antavat pohjatiedot. Parhaan tiedon siitä, mitkä ikkuna- ja ovimallit istuvat omaan taloon ja parantavat kodin asumismukavuutta, saa keskustellessa asiantuntevan myyjän kanssa. Kasvokkain tavatessa esille nousee usein asioita, joita ei tule itsekseen ajatelleeksi.

Ikkunaremontissa on aina kyse paitsi talon ulkonäön ja tyylin päivittämisestä, myös käytettävyyden ja lämpötalouden parantamisesta. Tuuletusikkunan puolen tai kätisyyden vaihto voivat ratkaista pieniä arkisia ongelmia. Entä millaiset ikkunoiden lämpöominaisuudet tukevat talon kokonaiskuntoa parhaiten? Mitä alueen kaavoitus määrää ja mahdollistaa talon julkisivun muutoksiin?

Parhaan tiedon siitä, mitkä ikkuna- ja ovimallit sopivat omaan taloon, saa keskustellessa asiantuntevan myyjän kanssa.

Taloon ja lompakkoon sopivat ominaisuudet

Kun toiveet ja tarpeet läpi on käyty läpi, remontoija saa ehdotuksen kotiin parhaiten sopivasta kokonaisuudesta heti paikan päällä. Tarjottava ratkaisu on sekä asiakkaan talouden että talon edun mukainen. Ikkuna- ja ovivalintojen perustana ovat kestävät tuotteet, joita täydennetään tarvittavilla lisäominaisuuksilla.

Ikkuna- ja ovimalli, väri sekä mahdolliset lisätarvikkeet, kuten sälekaihtimet ja hyttyspuitteet, ovat tarkasti tarjouksessa listattuna. Selkeästä kokonaisuudesta on helpompi tehdä päätös. Hinnasta päästään sopuun, kun tuote- ja palvelukokonaisuus miellyttää.

Onnistunut ikkunakauppa perustuu luottamukseen. Kun kauppa on vahvistettu, astuu mukaan iso joukko ikkuna- ja oviteollisuuden ammattilaisia. Kotimaisilla ikkuna- ja ovitehtailla valmistetaan läpi vuoden uusia tuotteita tuhansille ja taas tuhansille suomalaisille. Asiantunteva asennus viimeistelee ikkunaremontin onnistumisen.

Myyjä toimii läpi projektin ja sen jälkeenkin yhteyshenkilönä, jos kysymyksiä herää. Asiakas saa palvelua koko ajan samalta kontaktilta.

Hyvän asiakaskokemuksen varmistavat aito kiinnostus asiakkaan tarpeista, laadukkaat tuotteet ja saumaton palveluketju ensi kontaktista asennukseen ja takuuseen. Paras palaute onnistuneesta ikkunakaupasta on, kun tyytyväiset asiakkaat suosittelevat saamaansa palvelua ja tuotteita muille.

Pertti Kivi
Pihlan kuluttajamyynti

Lisätietoja: pihla.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti