maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pohjalaisuus on talossa selkeyttä, symmetrisyyttä ja yhteisyyttä

”Nykyaikaisen pohjalaistalon, Seinäjoen asuntomessujen Kannustalon Pohjanmaan, suunnittelu on ollut kiehtova, kiinnostava ja palkitseva projekti. Perinteisen pohjalaistalon päivittäminen tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi kokonaisuudeksi on ollut ammatillisesti innostavaa. Olen tutustunut opiskelujen ohessa tekemässäni työharjoittelussa juuri vanhoihin pohjalaisiin rakennuksiin. Lisäksi pohjalaisuus on lähellä sydäntäni, olenhan kotoisin Koskenkorvalta, Etelä-Pohjanmaalta”, arkkitehti Kati Rasku kertoo.



Pohjalaisuudesta tässä kohteessa kertovat punamullan väri ulkoasussa, selkeät linjat, ristikolliset ikkunat ja symmetrisyys, jota kuitenkin on hieman rikottu nykypäivän tilantarpeiden mukaan. Talon tilat rakentuvat suuren tupakeittiön ympärille. Se on kodikas asukkaiden yhteinen tila, joka on tärkeä osa myös perinteistä pohjalaisuutta. Korkeutta valoisalla oleskelutilalla on enimmillään yli kuusi metriä, mikä vastaa nykyrakentamisen toiveisiin. Myös suuret Tiivin Kristalli-ikkunat ovat nykyaikaa. Perinteisessä pohjalaistalossa lasipinta-alaa oli niukemmin kuin messutalossamme.

Ikkunoista selkeyttä, rytmiä ja valoa taloon


Ikkunoilla on Pohjanmaa-kohteessa suuri merkitys. Ne rytmittävät koko rakennusta etenkin kadun puolella ja tuovat taloon perinteisen ilmeen ristikoillaan.

Tiivin uusi Kristalli-mallisto sopii talon selkeisiin linjoihin hyvin. Piilosaranat ja pintahelattomuus tekevät ikkunanpuitteista siistit ja yhtenäiset, eivätkä ylös nostettujen sälekaihtimien narut jää näkyville.

Isojen ikkunoiden ristikointia päädyin modernisoimaan selkeyttämällä yleisilmettä aiempaa väljemmillä linjoilla. Myös olohuoneen suuressa ikkunaseinässä ikkunat ovat ristikolliset. Siitä on näkymä suojaisalle omalle pihalle. Sama kaunis näkymä avautuu myös yläkerran aulasta. Näiden suurten ikkunoiden suunta pohjoiseen on hyvä, sillä näin talon sisätilat säästyvät paahteelta ja häikäisyltä. Silti luonnonvaloa tulee taloon runsaasti.

Suurten ikkunoiden vastapainona talossa on käytetty myös kolmeen neliömalliseen osaan jaettuja ikkunoita sekä pysty-, että vaakasuuntaisena. Ikkunoiden puitteet ja ristikot ovat mustanharmaat. Väri on hyvin voimakas ja se sulautuu kokonaisuuteen kauniisti sekä toistuu myös sisustuksessa vahvasti.

Piilosaranat ja pintahelattomuus tekevät ikkunanpuitteista siistit ja yhtenäiset, eivätkä ylös nostettujen sälekaihtimien narut jää näkyville.

Pohjalaistalojen suunnittelu jatkuu


Pohjanmaa-kohde on suunniteltu varta vasten Seinäjoen asuntomessuja ja siellä pohjalaiskorttelia ajatellen. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen ja uskon, että kohde herättää kiinnostusta ja ihastusta messukävijöissä ympäri Suomen. Messutaloista voi jokainen poimia itselleen sopivia ideoita ja viedä niitä mukanaan kotiin tai omaan rakennusprojektiin. Olen iloinen, että tänä vuonna asuntomessuilla perinteillä on vahva sijansa.

Esittelemme messutalostamme ensimmäisiä muutosmalleja jo asuntomessujen yhteydessä, ja työ suomalaisten perinteiden ja nykyasukkaiden toiveiden yhdistelemiseksi jatkuu tästä eteenkinpäin. Koti on paikka, jossa omat juuret ja mieltymykset saavat näkyä.


Kati Rasku
arkkitehti, Kannustalo Oy



Kesän 2016 asuntomessut järjestetään Seinäjoen Pruukinrannan alueella 8.7.–7.8.2016.

Lue myös:


Pohjalaisuudesta kertovat punamullan väri ulkoasussa, selkeät linjat, ristikolliset ikkunat ja symmetrisyys, jota kuitenkin on hieman rikottu nykypäivän tilantarpeiden mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti